Loma

W.I.T.C.H. Kirja sarja perustuu tavalliseen elämään, koulu tyttöjen Willin, Cornelian, Taraneen, Hay Linin ja Irman näkö kulmasta. Tytöt matkustelevat käyvät leireillä ja tekevät myös muita hauskoja juttuja yhdessä. Tapahtuma paikkoja ovat esim. puisto, leiri keskus ja koulun piha. W.I.T.C.H: Loma kirja perustuu sarjakuvaan jossa tytöt pystyvät lentämään ja käyttämään taika voimiaan pahaa vastaan. Kirjassa tytöt ovat kuitenkin normaaleja. Kirjassa on myös vinkkejä, testejä vitsejä ja kaiken laista muuta. Sarjaan kuuluu monia erilaisia kirjoja joissa on eri aiheet, joten jokainen löytää varmasti mieluisensa, aiheita ovat esim. Juhlat, ystävät ja kauneus. Suosittelen kirja sarjaa kaikille 2 -6 luokkalaisille tytöille. Annan tälle kirjalle * * * tähteä. Arvostellut: Aino P

Joulutarina

Joulutarina kertoo nuoresta pojasta, joka menettää rakkaan perheensä surullisesti. Tarina ottaa mukaansa ja tarinasta kiinnostuu nopeasti. Tarinan päähenkilö Nikolas on vasta 6 vuotias, kun menettää äitinsä Alexandran, isänsä Einarin ja Aada siskonsa. Kun Nikolas sai tietää asiasta, hän oli vuosia masentunut ja peloissaan. Hän vielä joutuu muuttamaan toiseen kylään. Vuosien varrella alkoi hän maistaa elämää ja kasvoi jo nuoreksi mieheksi. Joulutarinan lukijan ei tarvitse olla fanaattinen jouluihminen, eikä hänen välttämättä tarvitse uskoa joulupukkiin. !

Matka jalkapalloilijaksi

Markus Cevin sattuu suututtamaan Björkebyn ainoan jalkapallo joukkoeen valmentajan. Mutta Markus ei luovuta! Hän päättää perustaa oman joukkoeen. Mutta onnistuuko se Björkebyn kaltaisessa käpykylässä? Ja vielä kun Markus osallistuu kauppakeskuksen pomputtelukilpailuun, joissa palkintoina ovat 28- tuumainen stereoväritelevisio ja vaikka mitä muuta.

Paksu kissa ja pieni punainen kana

Naulakeitto ja muita hassunkurisia satuja on yksi parhaista satukirjoista, minkä olen lukenut. Tämä Debi Gliorin teos tempaisee kaikki mukaansa ja ei pitkästytä ketään. Annan tälle kirjalle kaksi tähteä, koska minusta tässä kirjassa ei ollut tarpeeksi huumoria. Suosittelen erityisesti saduista tykkääville.